Hei, olen Timo Hyväri ja tämä on blogini.

Olen ihminen, mies, rakkauden soturi, yrittäjä, valmentaja ja ilmeisesti myös feministi nykyisin. Toki feminismini on omanlaistaan sorttia, mutta eikös se ole sen jutun pointti. Se voi olla mitä tahansa.

Blogi kertoo matkastani takaisin ihmiseksi. Tätä matkaa voisi kutsua myös henkiseksi kasvuksi.

Kirjoitan tänne blogiini myös muista asioista, mitkä ovat minulle tärkeitä. Niiden ei tarvitse olla sitä sinulle. Teemat näyttävät olevan tällä hetkellä oma kasvuni, maskuliinisuus, totuus, tehokkuus ja rakkaus.

Jos haluat tutustua minuun paremmin, lue Timon ja tiikerin tarina ensin. Ymmärrät minua paremmin sen kautta.

Jos henkinen kasvu kuulostaa sinulta hiukan voodoo-termiltä, alla on varsin kansantajuinen selvitys siitä, että mistä hommassa on kysymys.

Mikä ihmeen henkinen kasvu?

Se on pitkä matka itsensä ymmärtämiseen. Jos henkiselle kasvulle pitää antaa tavoite, niin se on muistaa kuka oikeasti on. Lapsena olemme niin riippuvaisia vanhempiemme rakkaudesta, että sopeudumme lähes millaiseen kohteluun hyvänsä. Sitten vähitellen unohtaa kuka on ollut ja alkaa elämään elämäänsä jostain muualta käsin. Jostakin roolista, jolla sopeutuu.

Minun haasteeni ovat moninaiset sillä saralla, koska jouduin luopumaan itsestäni (lakkasin olemasta oma itseni) niin aikaisin. Sen jälkeen on tullut sovitettua varsin monenlaista roolia, jonka kautta elämäänsä elää.

Riippuen laskutavasta olen upottanut menneisyyden vaikutusten irrottamiseen itsestäni, useamman kymmenen tuhatta euroa rahaa ja yli 10 vuotta aikaani (suurin osa ajasta meni vitkasteluun, päätöksen tekemiseen ja projektin oikeaan aloittamiseen). Urakka ei ole helpoin mahdollinen, mutta sen voi tehdä.

Mikäli haluaa onnistua, pitää olla valmis sietämään massiivista määrää kipua. Olo menee pahemmaksi, ennen kuin se menee paremmaksi. Lapsuudessa muodostettujen uskomusten määrä on massiivinen ja yhteiskunta on kaatanut päälle vielä omansa. Joka päivä pitää tehdä päätös jatkamisesta uudelleen, koska luovuttaminen käy niin monesti mielessä. Välistä meinaa seota ja jos ei ole totaalisesti psykoosissa, niin saa painia opitun avuttomuuden, syyllisyyden, häpeän, vihan ja ties minkä paskan kanssa.

Tätä kipua ei tietenkään kukaan täysijärkinen valitse, jos vaihtoehto ei ole vielä jokin vielä surkeampi. Onneksi minun vaihtoehtoni olivat riittävän surkeita ja oli pakko sitten ryhtyä projektiin tosissaan.

Matkalla olen oppinut itsestäni ja ihmisyydestä valtavasti. Siksi uskallan sanoa, että ymmärrykseni ihmisen psykologiasta käytännössä ja teoriassa on äärimmäisen laaja. Oikeastaan koko elämääni on ohjannut vain yksi kysymys: Miksi tunnen niinkuin tunnen.