Edesmenneistä henkisistä opettajista oma suosikkini on Osho. En ala erittelemään kaikkia syitä miksi näin on, mutta olihan se aivan saatanan kova jätkä.

Siitä todisteena on esimerkiksi se, että häntä vihattiin idässä liiallisen materialismin takia ja lännessä liiallisen henkisyyden takia. Mies meditoi Rolls Roycessa, joita hänellä oli yli 90 kappaletta. Ei hän omistanut niistä yhtään, mutta hänen kannattajansa olivat hänelle niitä antaneet eniweis. Tavoitteena oli antaa yksi vuoden jokaiselle päivälle.

Määrä on korkea sen takia, että ensimmäisen hankinta nosti valtavan haloon Jenkeissä. Ensimmäistä kertaa media kiinnostui hänen tekemisistään. Joten hänen mielestään oli mukavaa hankkia muutama lisää, koska sillä sai taas huomiota ja huomion avulla lisää seuraajia.

Mihin itsensä oivaltanut ihminen tarvitsee seuraajia? Ei kauheasti mihinkään, mutta olisihan se mukavaa ajan saatossa saada niistä edes muutama lähemmäs omaa tasoaan ja voisi sitten 5 minuuttia päivässä jutella niitä näitä heidän kanssaan. Jos itse voi todella hyvin niin mielellään auttaa muitakin samaan pisteeseen. Koska miksi ei?

Olen ylitsevuotava malja.

Toki kuten meillä ihmisillä tapana on, Osho tietysti tapettiin jonkin salaisen palvelun ja uskonnollisten fundamentalistien toimesta (muistaakseni näin). Pitää hieroa vähän vastakarvaan, että saa nämä tahot viholliseksi.

No fundamentalistit saa kyllä helposti. He ovat aina idiootteja ideologiasta riippumatta.

Tarinan opetus on, että älä pistä kannattajiasi hankkimaan itsellesi yli viittäkymmentä Rolls Roycea. Se on epäilyttävää.

Ihmiset rakastavat Matrixia niin paljon, että ovat valmiita hyökkäämään kaikkien niiden kimppuun jotka sitä uhkaavat.

Kuka tahansa voi olla agentti. Muistatko?

Ei meitä oikeasti kiinnosta olla vapaita. Me haluamme vain paremman vankilan itsellemme, jonka sisällä elää surkea draamaamme todeksi.

Puhun Oshosta siksi, koska hänen ideansa kokonaisesta ihmisestä oli Zorba the Buddha. Allekirjoitan hänen ajatuksensa siitä täysin.

Voit lukea muutamia Oshon lisämietteitä asiasta täältä

Jos haluat olla vapaa ja elää, sinun on oltava tietoinen ihminen. Jos haluaa olla ihminen, on ryhdyttävä integroimaan kaikkia ihmisyyden osa-alueita. Koska vain tätä kautta voi olla oikeasti vapaa, elossa ja spontaani.

Muuten on sodassa itseä vastaan ja käyttää energiaansa oman potentiaalisen rajoittamiseen, sen potentiaalin todeksi elämisen sijaan.

Se on myös ainoa järkevä vapauden muoto minkä minä ymmärrän ja mihin pyrin. Kaikki muu sen rinnalla on puuhastelua.

Miksi ihminen pirstaloituu?

Ei ole olemassa yhtään kulttuuria missä ihminen ei olisi pirstaleina. Pirstaleisuus tarkoittaa sitä, että joku ihmisyyden osa-alue painetaan syrjään muiden kustannuksella. Osho puhuu kulttuurillisesta ehdollistumasta ja sellainen löytyy kaikkialta.

Jos mietit mikä on ehdollistuma, niin esimerkiksi pyörällä ajaminen on ehdollistuma. Olet harjoitellut sitä niin pitkään, että se on täysin automaattista. Etkä välttämättä osaa eritellä miten se tapahtuu tarkalleen. Se on osa sinua ja sen poistaminen tai poisoppiminen on vaikeaa.

Eräs kaveri opetteli ajamaan pyörällä jossa vasemmalle ohjaustangon vääntäminen aiheutti sen, että pyörä kääntyy oikealle ja taas toisinpäin. Hänellä meni puoli vuotta uudelleenohjelmoida itseensä tuolla pyörällä ajaminen. Sen seurauksena hän ei enää osannut ajaa normaalia pyörää.

Tällä samalla tavalla me ”sisäistämme” kulttuurin ja ympäristömme odotukset sisäisiksi toimintamalleiksi, jotta selviämme. Koska elämä alkaa täydellisestä riippuvuudesta, niin selviytymisen vuoksi taivutamme itsemme mihin tahansa.

Voimme myös poisoppia noista malleista ja suoristaa itsemme. Toki siihen menee huomattavasti enemmän aikaa kuin puoli vuotta.

Pahinta on syntyä johonkin täysin mielisairaaseen ympäristöön, koska sitten pitää uhrata lähes kaikki mikä tekee ihmisestä ihmisen ja opetella ympäristön sanelema täysin elämänvastainen ”logiikka”.

Eli tehdä aina jotain muuta kuin se miltä tuntuu. Jää eloon, mutta kyky elämästä nauttimiseen menee. Toki voi vielä turruttaa itseään, joka on tälle ihmiszombille sama asia kuin onnellisuus. Viinaa, majoneesia ja leipää joka ilta. Televisio päälle heti kun astuu ovesta sisään..

Loputtomasti seksiä ja huumeita. Uu aa Charlie Sheen. Olen menestys.

Ihminen on yksi parhaista, ellei kaikista paras geenien selviytymiskone tällä planeetalla, koska se adaptoituu mihin tahansa olosuhteisiin. Geenien tarkoitus taas on luoda lisää itsensä kaltaisia geenejä, joten ihmisen elämän ”tarkoitus” on minulle siinä. Ainakin tällä hetkellä.

Jos ihmiselämän riisuu sen pohjanimittäjiin niin tässä on vastaus eksistentiaaliseen kriisiisi:

Survive, breed and die.

Minulle näyttäisi siltä, että selviytyminen on aina prioriteetti numero 1. Siitä todisteena se, että selviytyäksemme monesti taivutamme psyykeen niin solmuun, että lisääntymisestä tulee mahdotonta.

Joka on ymmärrykseni valossa geenin kannalta ongelmallista, koska sen on tarkoitus monistua.

Mutta jos asiaa katsoo matemaattisen loogisesti, niin ainakin sillä geenillä on teoreettinen mahdollisuus vielä monistua, vaikka selviytymiseksi on pitänyt uhrata paljon. Osan vaurioista voi korjata jälkikäteen ja selviytyminen ostaa lisäaikaa.

Evoluutioprosessi on siinä mielessä ollut vähän outo, että jossain vaiheessa meistä on tullut niin älykkäitä, että olemme voineet alkaa kapinoida tätä pohjaohjelmointiamme vastaan. En tiedä onko tämä hyvä vai huono asia, mutta minusta koirat ovat enemmän sinut itsensä kanssa kuin ihmiset ovat.

Koska he eivät yritä olla jotain muuta kuin koiria.

Ihmiset taas yrittävät lähes kaikkea muuta kuin olla ihmisiä. Meillä on monenlaisia kollektiivisia uskomuksia siitä millainen on hyvä ihminen ja sitten sovittelemme itseämme noihin muotteihin, vaikka lähes jokainen on lähtökohtaisesti aika sopimaton niihin.

Kuulin jonkun pseudoväittämän jonka mukaan esimerkiksi Japanissa naisia täysin välttelevien miesten lukumäärä lähestyy viittäkymmentä prosenttia. Geeniallasta odottaa siellä ihan kunnon puhdistus.

Miksi ihminen yrittää olla jotain muuta kuin ihminen?

Koska me emme ymmärrä mikä on ihminen. Meillä on paljon luuloja siitä mikä se on.

No miten helvetissä joku olento päätyy luulemaan olevansa jotain muuta kuin se on?

Koska evoluutiota ei kiinnosta täydellisyys. Se ottaa sen mikä toimii ja sillä mennään. Tästä syystä meillä on kolmet aivot kolmelta eri aikakaudelta ja tämä jo itsessään takaa, että kaikki menee todennäköisesti päin helvettiä.

Tykkään ajatella asiaa kolmiaivoteorian kautta. Lähinnä sen yksinkertaisuuden ja käyttökelpoisuuden takia. Luultavasti joku neurotieteilijä tulee repimään hiuksiaan päästään, mutta minulle kelpaa elämässä kaikki selitysmallit, joiden avulla saa 80% tuloksista käyttämällä vain 20% vaivasta.

Kolmiaivoteoria sanoo suurin piirtein sen, että ihmisellä on kolmet aivot. Tässä ne ovat kehittymisjärjestyksessään: Lisko, limbinen ja neokorteksi. Limbinen ja Neokorteksi ovat paskoja sanoja, mutta voit ajatella limbisen sijaan ”nisäkäs” ja ”neokorteksin” sijaan graafista laskinta.

Eli meissä asuu yhtä aikaa primitiivinen matelija, nisäkäs ja hieno monimutkainen tietokone. Lisko haluaa vain selvitä, syödä, nukkua, naida ja olla. Koska muita hetkiä ei sille ole kuin juuri nyt.

Sitten löytyy nisäkäs, joka haluaa pitää huolta lajitovereistaan, kumppanistaan, jälkikasvustaan ja on huolissaan asemastaan muiden joukossa.

Kaiken tämän päällä numeroita runttaa graafinen taskulaskin, joka pohtii, onko tästä hyötyä ja mitä kaikesta seuraa. Piirtelee erilaisia kuvitelmia milloin mistäkin. Hahmottelee syitä ja seurauksia pidemmällä aikavälillä mielikuvituksensa avulla.

Kaiken alla jyllää geeni, jonka tavoitteisiin voi jäljittää kaiken ihmisen toiminnan. Aivotkin ovat olemassa vain sitä varten, että selviytyisimme ja lisääntyisimme todennäköisemmin. Rakkaus on olemassa sitä varten. Henkinen kasvu on sitä varten. Kaikki on sitä varten.

Extrana tämän kaiken päällä on jokin sellainen nimittäjä kuin tietoisuus. Kyky tarkkailla itseämme toimimassa omassa elämässämme. Suunnata huomiota johonkin tiettyyn asiaan. Jos haluat tuntea tietoisuutesi toiminnan käytännössä, vie huomio käteesi. Vie se sitten jalkaasi. Älä ajattele vieväsi, vaan tunne mitä siellä tapahtuu. Tunnustele

Mikä siellä tarkalleen liikkuu? Mikä sitä huomiota liikuttaa? Mikä tämä tietoisuus on? Minä en osaa sanoa tässä vaiheessa asiasta oikein mitään tyhjentävää. Kaippa se on aivojen keino tunnustella erityisesti jotain kohtaa kehosta, mutta mikä sen tunnusteltavan kohdan sitten päättää. En ymmärrä esimerkiksi käteni liikkumisen periaatetta kovin hyvin.

No niin no. Tällaisia minä pohdin joskus, vaikka ei niillä mitään väliä olekaan. Joskus pohdin miten saan myyntisivun konversioprosentin yhdestä lähemmäs kahta ja teen kaziljoonabiljoonaa euroa.

Ehkä tietoisuus on vain maailmankaikkeuden halu havainnoida itse itseään erilaisten pisteiden kautta. Minä olen täällä, sinä olet siellä. En jostain syystä ole lukenut kirjallisuutta asiasta kovinkaan paljon.

Minä voin olla tietoinen aika laajasta kentästä asioita yhtä aikaa. Joku toinen voi tuijottaa yhteen pisteeseen maanisesti ja missata aina kokonaiskuvan. Olen tehnyt sitäkin runsaasti.

Neuroassosisaatiohelvetti

Ihmisen oppiminen tapahtuu aina ehdollistumalla. Me yhdistämme jonkin toisen asian johonkin toiseen asiaan ja bam. Syntyy uusi väylä hermostoon ja sitten siellä kulkee virta. Mitä enemmän virtaa syöttää, sen vahvemmaksi väylä muodostuu ja sen helpompaa sen käyttäminen on.

Ne väylät joita ei käytetä, rapistuvat. Siksi muistot vääristyvät ajan myötä ja 98% koulussa ulkoa opituista asioista valuu hiekkaan. Koska niitä ei välttämättä tarvita oikeasti missään.

Nykyään koulu on toivottavasti vähän muutakin.

Neuroväyliin voi tehdä myös poikkeamia, jolloin koko väylän toiminta muuttuu. Esimerkiksi merkityksen muuttuminen on yksi tällainen keino luoda poikkeama.

Joku asia on tapahtunut, luulet sen merkityksen olevan x ja se antaa sinulle tunteen y. Mutta yhtäkkiä kuuletkin jotain uutta tietoa tapahtuneesta, se mitä luulit ei olekaan totta ja merkitys vaihtuu joksikin muuksi ja tunnetila sen mukana.

Asia ei ole muuttunut miksikään, mutta merkitys ja sen merkityksen mukana tulevat tunteet ovat.

Tämähän on varsin hieno mekanismi. Ihminen rakentaa siis kehoonsa erilaista sienirihmastoa jossa voi sitten kuljettaa sähkövirtaa edestakaisin ja hakea sieltä tarvittavia asioita elämänsä elämiseen.

Tämä asia tuottaa nautintoa, tämä taas ei. Tätä lisää, tuota ei.

Koska rihmasto leviää pitkin kehoa, niin voi päätyä samanlaiseen tilanteeseen kuin itselläni, ettei virta liiku missään muualla kuin päässä. Tunneyhteyttä kehoon ei ole. Minusta älykkyys asuu pitkälti koko systeemissä ja ainakin oman älyni joustavuus ja kehittyminen on ollut suoraan yhteydessä siihen, mitä enemmän olen saanut neuroyhteyksiä kehooni takaisin.

Minusta on tullut rennompi, urheilullisempi ja nopeampi. Voin käyttää enemmän kaistaa vähemmällä vaivalla.

Mutta asia ei ole mutkaton. Koska yhteyksien rakentamiseen osallistuvat kaikki kolme aivoa yhtä aikaa. Voi syntyä ristiriitoja. Aivojen neuroplastisuuden (ne muokkaavat itse itseään ja venyvät melkein mihin tahansa) ansiosta tulokset voivat olla mielenkiintoisia. Minulla on tästä jotain huteria teorioita, jotka menevät suurin piirtein seuraavasti.

Esimerkiksi epäinhimillisissä olosuhteissa varttuminen johtaa siihen, että neokorteksi ottaa vallan. Riittävästi laiminlyöntiä ja se voi antaa kaikille tunteille ja tarpeille merkitykseksi sen, että ne ovat uhkia ja on tultava toimeen ilman.

Sitten liskoaivo hyökkää nisäkäsaivoa vastaan, koska neokorteksin opittujen merkitysten maailmassa näin on hyvä tehdä. Pian sydän muurautuu umpeen. Kontaktin ottaminen toisiin ihmisiin vaikeutuu. Inhimillisiä kontaktin tarpeita, turhaumia ja vaikka surua yritetään hoitaa jotenkin muuten.

Vaikka sitten lyömällä lisää kierroksia liskoaivoille: Syö, juo ja nussi kunnes tuska vaimenee. Lisää annostusta aina tarvittaessa, niin kauan, että henki lähtee.

Jos huomaa tämänkin ongelmalliseksi, voi tempaista vielä jotain lääkkeitä päälle, että saa senkin turrutettua. Sitten on yhteiskuntakelpoinen zombi.

Tai sitten liskoaivon impulssit pitää tukahduttaa, koska meidän perheessä ei saa olla vihainen, seksuaalinen, kehollinen tai spontaani. Ihmisestä tulee lauhkea lammas, mutta myös passiivisaggressiivinen manipuloija, koska vihaa ei voi ilmaista suoraan ja vaan se pitää tehdä niin, ettei siitä voi jäädä kiinni. Ihminen ei edes tiedä olevansa vihainen.

Hän saattaa olla esimerkiksi väsynyt, hajamielinen tai jatkuvasti myöhässä. Mutta ei vihainen.

Jotkut ihmiset taas varttuvat jotenkin niin mukavissa oloissa, että ylenpalttinen neokorteksin ylivirittäminen ei ole tarpeen. He ovat inhimillisiä ja urheilullisia, mutta myös älyllisesti laiskoja. Koska ei heidän ole tarvinnut runnoa aivojaan sellaiselle taajuudelle jossa prosessori jauhaa ylikierroksilla lähes jatkuvasti. Iloinen, mukava, urheilullinen, lyhytnäköinen ja naiivi kuvaa tällaista ihmistä hyvin.

Liskoa ja nisäkästä ei kiinnosta aika. Se on neokorteksin ymmärtämä käsite. Joten pelkillä tunteilla ja vaistoilla impulsiivinen pelaaminen johtaa nykyaikana täysin itsetuhoiseen kierteeseen. Meitä pommitetaan milloin milläkin paskalla jatkuvasti ja jos sitä ei pysty suodattamaan jotenkin, on ongelmissa.

Voit syödä halpoja roskahampurilaisia aamusta iltaan ja tehdä kaiken sen mitä media sinulle kertoo. Miellyttää kaikkia ihmisiä ja hyppiä jokaisen sinulle osoitetun renkaan läpi saadaksesi selkään taputteluja. Jos välissä ei ole yhtään itsehillintää ja logiikkaa neokorteksin osalta, matka itsetuhoon tai tyhmyyteen voi alkaa.

Toisaalta neokorteksi voi olla niin vahva, että sen kontrolli musertaa kaikki impulssit ja mikään hauska ja spontaani ei ole koskaan mahdollista. Elämä on täydellisen järkevää ja täydellisen elotonta yhtä aikaa.

Oli miten oli ja oli historia sitten mitä tahansa, ihminen haluaa aina pelata niillä vahvuuksilla mitä hänelle on kehittynyt. Loogiset on loogisia, sydämelliset sydämellisiä ja dominoivat dominoivia.

Minua kiinnostaa olla näitä kaikkia kolmea. Voin sitten vaihtaa moodia aina tarvittaessa aina tilanteen vaatimalla tavalla. Bisneksessä olen enemmän looginen. Ystävien kanssa sydämellinen. Dominoiva aina silloin kuin alkaa tuntua siltä, että arvostus ei ole sillä tasolla millä sen haluan olevan.

En pelaa pelkällä sydämellä juuri missään päätöksessä. Sen olen oppinut elämältä varsin hyvin.

Kysymys ei ole siitä, että olisi pelkästään jotain tiettyä aivojen aluetta. Se on vain tapa painottaa tietyn osa-alueen toimintalogiikkaa hetkellisesti enemmän kuin muita.

Miksi omien tunteiden ja impulssien hyväksyntä ja niiden jakaminen muille ihmisille, on niin nerokas keino uudelleenohjelmoida itseään?

Koska silloin ei vastusta minkään aivon toimintaa. Kun vastustaa jotain asiaa, siihen syöttää lisää virtaa. Enemmin tai myöhemmin pato murtuu.

Tietysti hyväksynnän edessä olevan kontrollin purkaminen on saatanan vaikeaa loogisesti. Koska pitää hyväksyä sellaisia asioita, kuten, ettei hyväksy tai ei halua luopua kontrollista. Tai ei missään tapauksessa aio tehdä yhtään mitään.

Pitää hyväksyä asioita jotka ovat täydellisessä ristiriidassa keskenään.

Sydämellisten pitää oppia olemaan vihaisia, pitämään rajansa ja kritisoimaan. Loogisten pitää antaa itsensä olla epäloogisia ja kaoottisia. Dominoivien pitää luopua vallankahvasta ja aggressiivisuudesta, alentaa itseään hetkellisesti.

Jos hyväksyy kaiken sen sekamelskan mitä tämä kolmiaivoinen evoluutiobiologinen fiasko nimeltä ihminen kokee, se antaa mahdollisuuden puhua niistä toisille ihmisille. Kun puhuu niistä toisille ihmisille, huomaa, ettei asian ollutkaan ihan niin massiivinen kuin sen luuli olevan.

Näemme itsemme toisten ihmisten kautta. Kun toinen ihminen peilaa meille empaattisesti itseämme takaisin, jokin meissä itsessämme pääsee kosketuksiin niihin alueisiin mitä emme vielä itsessämme tunnista. Optimitilanteessa tämä tapahtuisi vanhempien kanssa, mutta harvemmin jutut menevät niin täydellisesti.

”Peilisolut ovat hermosoluja eli neuroneita, jotka reagoivat liikkeisiin, ääniin, ilmeisiin ja eleisiin. Niiden tehtävä on jäljitellä sitä, mitä toinen ihminen tai olento tekee ja miltä se tuntuu. Niitä kutsutaankin siksi myös nimellä empatianeuronit.”

Meitä yhdistää enemmän tämä jaettu sekavuus kuin kaikki tämä sivistys ja muu paska minkä luulemme olevan vaatimus sille, että saa elää.

Joten se asia joka oli eilen sinun suurin henkilökohtainen ongelmasi, on tänään vain haihtuva muisto. Se valtava käsittelemätön tunnelataus tai hermoston lamauttava häpeä alkaa irrottaa otettaan ja hermoyhteys haihtuu pois käyttämättömänä tai muuntaa toimintansa täysin.

Merkitys muuttuu, tunne muuttuu, keho rentoutuu, teot muuttuvat, tulokset muuttuu ja koko elämä vaihtuu joksikin muuksi tämän kaiken seurauksena.

Hyväksyntä ja jakaminen antaa koneistolle aikaa virittää itseään enemmän linjaan. Aivot lopettavat sotimisen keskenään ja alkavat etsiä jonkinlaista uutta sopua.

Jokin sinussa alkaa huomata sen, että on täysin ok olla ihminen. Mutta jakamista ei voi oikeiden tehdä sellaisille ihmisille, joita ei kiinnosta ihmisyys. Koska heitä ei kiinnosta hyväksyä ihmisyyttä itsessään niin he kokevat muidenkin ihmisyyden uhkana. Joten saa vastaansa hyökkäämistä, vähättelyä tai muuta ylimääräistä paskaa.

Ihmisyyden integrointiprosessiin menee tietysti aivan helvetisti aikaa, mutta se helpottaa elämää huomattavasti. Kun voi nauttia eläimestä, ihmisestä ja robotista itsessään, leikkikenttä nimeltä elämä avautuu ihan uudessa valossa.

Jotkut neuroyhteydet ovat keskenään niin solmussa, että niiden käsittely voi viedä aika psykedeeliseen tai psykoottiseen tunne- tai kokemusmaastoon. Vaikka objektiivisesti ajateltuna kysymys voi olla neuroyhteyksien uudelleenjärjestelystä, sisäisesti koettuna asia voi tuntua todellisuudentajun rusentumiselta.

Tämä on rankka paikka, koska sitä ei oikein pääse mihinkään pakoon. On vain oltava sen kanssa, kunnes myrsky laantuu.

Kun kaikki ihmisyyden osa-alueet rullaavat linjassa, Zorba on valmis. Mitä tietoisempi tästä kaikesta on, sitä lähemmäs Buddhaa voi päästä.

Zorba the Buddha on inhimillinen ja valaistunut ihminen. Jatkuvassa muutoksessa ja kasvuprosessissa oleva, tunteva ja tietoinen biologinen geeninkantotietokone, joka nyt syystä tai toisesta jatkaa vaappumistaan eteenpäin.

Loppusanat

Tässä siis minun ymmärrykseni itsensä kehittämisestä ja henkisestä kasvusta. Se on hermostoon varastoituneiden tunneperäisten jännitysten purkamista ja koko systeemin toiminnan integroimista uudelleen. Saa yhteydet pelaamaan kaikkien aivojen välillä. Vain sillä tavalla saa koko inhimillisen kapasiteetin käyttöön.

Totaalinen reboot ja alusta aloittaminen.

Toki ajattelutapani on siinä mielessä ongelmallinen, että se jotenkin fuusioi ihmisyyden alimmat ja ylimmät nimittäjät. Varsinkin noiden alimpien nimittäjien kanssa sinuksi tuleminen on vähän raskasta. Elämästä menee merkitys, usko itseen hyvänä ihmisenä saattaa murtua ja niin edelleen.

Neuroyhteyksien uudelleenaktivointi tai muuttaminen on myös kivuliasta, koska osa niistä on syntynyt nimenomaan sen takia, että tietyt kivut voisi välttää. Harva ”haluaa” vetää piuhoja takaisin sinne kohti kehoa missä odottaa kasa hylkäämiskokemuksia tai järkeä sumentavaa raivoa, reissu ei ole pelkkää hattaraa ja sateenkaarta. Paitsi jos on samalla tavalla sekopäisen utelias/itsetuhoinen, kuten minä olen. Kättä hellaan vaan.

Joten jakamani ajattelutapa asiasta ei välttämättä ole helposti ymmärrettävä tai suurimmalle osalle mitenkään mielenkiintoinen. Minulle se on varsin maanläheinen ja kohtalaisen toimiva selitysmalli melkein kaikelle ihmisen toiminnalle. Se selittää myös henkistä kasvua tiettyyn pisteeseen varsin tehokkaasti. En tiedä selittääkö se sitä siitä edespäin, mutta se selvinnee matkalla.

Ei ole ilmiötä mitä en voisi katsoa tämän linssin läpi ja saada siihen jotain perspektiiviä. Kun ymmärtää ihmisen kolmiaivoisuuden, neuroassosaatioiden toimintaperiaatteen ja miksi tätä koneistoa pohjimmiltaan ajaa, aika moneen asiaan löytyy varsin yksinkertaisia ja loogisia selityksiä.

Monet inhimilliset ongelmat ovat minulle oikosulkuja järjestelmässä. Niitä voi oikoa tavalla tai toisella, jos haluaa. Mitä enemmän sietää kipua ja epävarmuutta ja mitä kärsivällisempi on, sitä suurempaa remonttia voi tehdä. Jos ei siedä kovin paljon kipua ja epävarmuutta, on hyvä aika ryhtyä harjoittelemaan. Jos ei ole kärsivällisyyttä alkaa harjoittelemaan, on harjoiteltava ensin kärsivällisyyttä ja hyväksyttävä oma kärsimättömyys.

Kipu on tilapäistä, mutta kivun välttelemisestä seuraava kärsimys ei lopu ennen kuin henki lähtee. Evoluutio tykkää kivusta. Se on sen suosikkiväline kehityksen takaamiseksi.

Add pain until something happens. Works like a charm.

Kommentit